Kolumni: Kosketuksen tärkeydestä

Johanna Rytkönen
Kirjoittaja on halailun vankkumaton puolestapuhuja

Minä olen halailija. Halaan aina, kun siihen on tilaisuus. Halin saavat ystävät, äiti, isä, mummi, kämppikseni... kuka tahansa, josta välitän. Viimeksi halasin kampaajaani, koska hän ilostutti minua taiteilemalla hiuksiini aivan uuden, upean kampauksen.

Halaaminen tekee hyvää niin halaajalle kuin halauksen saajallekin. Halaamalla voi osoittaa välittämistä, rakkautta, yhteenkuuluvuutta ja läheisyyttä. Se on kosketuksen muoto, johon ei tarvitse liittyä seksuaalisia vivahteita. Halaaminen ei myöskään ole pelkästään pariskuntien tai parhaiden ystävien yksinoikeus – ihan jokainen ihminen on halauksensa ansainnut.

Kosketus onkin tärkeä juttu. Monissa tieteellisissä tutkimuksissa on osoitettu, että säännöllinen kosketus edistää mielenterveyttä, vähentää ahdistusta ja voi jopa alentaa verenpainetta. Minusta on mahtavaa, että niinkin vähällä vaivalla ja mukavalla teolla voi saada aikaan niin paljon hyvää. Valitettavan usein halaaminen kuitenkin unohtuu. Joskus se ei tunnu sopivalta, joskus ujostuttaa ja joskus on vain liian kiire. Olisi kuitenkin hyvä muistaa, ettei yhteen halaukseen kulu kohtuuttomasti aikaa, ja siitä saatava hyöty on ehdottomasti kaiken sen ajan arvoista.

Minun on ollut vaikea oppia, että kaikki eivät ehkä pidä halaamisesta. On ihmisiä, joilla on hyvin tarkka käsitys omasta henkilökohtaisesta tilastaan, eikä sitä voi noin vain mennä rikkomaan. Minunkin ystäväpiiriini kuuluu tällaisia ihmisiä, ja olen tajunnut, että minun on kunnioitettava heidän henkilökohtaista tilaansa. Tällaisissa tapauksissa joko kysyn, saisinko halata, tai sitten odotan, että kyseinen ystävä haluaa itse halata minua. Tunnen erityistä iloa silloin, kun saan halauksen tällaiselta ystävältä.

Surullinen ajatus on, että kaikilla ihmisillä ei ole ketään, jota halata tai joka halaisi. On paljon yksinäisiä, joiden ainut kosketus kuukausiin – tai jopa vuosiin – tapahtuu kaupan kassalla, kun kassa vahingossa hipaisee kättä vaihtorahoja antaessaan. Toisinaan kaupungilla kulkiessaan näkee apeita ihmisiä, jotka olisivat ehdottomasti halauksen tarpeessa. Toistaiseksi en ole uskaltanut mennä halaamaan ventovierasta, mutta ehkä sekin tapahtuu vielä jonain päivänä.

Koska sinä olet viimeksi halannut tai saanut halauksen? Toivottavasti vastauksesi on, että ihan hetki sitten. Veikkaanpa kuitenkin, että moni teistä haluaisi halata paljon enemmän ja useammin kuin nyt. Siksi haastankin jokaisen tämän kolumnin lukeneen halaamaan tulevalla viikolla entistä enemmän. Tämä ei ole kilpailu, eikä varsinaisia palkintoja ole luvassa, mutta takaan, että haliviikon päätteeksi olosi on monin verroin parempi kuin aloittaessa. Ja minua saa tulla halaamaan ihan milloin vain.

Halaamisiin!